Siirry pääsisältöön

Fonzitin ensimmäinen tilikausi päättyi 31.12.2021

Fonzit Oy:n ensimmäinen tilikausi oli erinomainen. Yhtiön nettotulos tilikaudelta 2021 oli 97.000 euroa, kahdeksan kuukauden aktiivisen liiketoiminnan tuloksena. Tämän lisäksi liikevaihto- ja muut kasvutavoitteet saavutettiin suunnitelman mukaisesti. Vuonna 2022 laitetaan paremmaksi: tavoitteena saavuttaa 400.000 euron nettotulos.

Lue myös

Asiakasdata jalostuu AI:n avulla

Vuodesta 2010 toiminut kotimainen NBO tarjoaa B2B-myyntipalveluja organisaatioille, joiden kohderyhmänä on Suomen 2000 suurinta yritystä. NBO dokumentoi, analysoi ja raportoi myyntikeskuskustelujen perusteella kerättyä

Tekoäly etädiagnostiikan tukena

Klinik Healthcare Solutions on suomalainen terveysteknologiayritys, jonka tarjoamat sovellukset pyrkivät helpottamaan terveydenhuollon painetta ja nopeuttamaan siihen liittyviä prosesseja tekoälyavusteisesti. Klinikin perusti ryhmä lääkäreitä ja sovelluskehittäjiä,

Tekoälyllä voi myös rakenteellistaa dataa

Innostus generatiivisten kielimallien kanssa leikkimiseen valtasi maailman reilu vuosi sitten, kun ChatGPT julkaistiin. Sanon leikkimiseen, koska suuri osa käytöstä on ollut huumorilla höystettyä kokeilua.