Mikko Laurikkala

Mikko Laurikkala – Henkilöesittely

Koulutus:

Tekniikan tohtori 2009 Tampereen teknillisestä yliopistosta

Väitöskirja käsitteli tietoliikennedataa, matemaattista mallinnusta ja testausta ja sivusi myös datatiedettä ja analytiikkaa

Työkokemus ja osaaminen:

Et mielestäsi ollut yrittäjätyyppiä. Mikä muutti mielesi?

Kun entinen kollega otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä osakkaaksi ja tekijäksi perusteilla olevaan yritykseen, ensi reaktioni oli: “Varjelkoon! En ole ikinä ollut yrittäjätyyppiä.” Keskusteltuamme hetken pyysinkin häntä kertomaan lisää.
Tulin siihen tulokseen, että ei tarvinnut ottaa suuria riskejä ja työni olisi pitkälti samanlaista kuin ennenkin, joten miksi ei. Tähän saakka vaikuttaa, että valinta oli oikea.

Olet Fonzitin AI Lead, mitä se tarkoittaa?

Tekoäly on käytännössä sama asia kuin koneoppiminen, joka taas on matematiikkaa ja koodia. Tehtäväni on ymmärtää, mihin tekoälyä voi käyttää ja miten koneoppimisalgoritmi toimii. Jos en tiedä, otan selvää. Työtä tehdään tiimeissä, ja tiimissä tarvitaan paljon osaamista myös siitä, miten tekoälyratkaisu sovitetaan ympäröiviin järjestelmiin.

Milloin tunnet onnistuneesi?

Aika vähän tarvitaan siihen, että tunnen onnistuneeni tekemään jotain hyödyllistä. Riittää, että saan asiakkaan tyytyväiseksi, ja hän vaikka antaa kiittävää palautetta. Projekteissa on hienoa nähdä jotakin toimivaa, jossa on pieni minun tekemä pala. Pidän toisinaan myös kursseja asiakkaille, ja kouluttajana on mukava nähdä, mikä saa aikaan innostusta ja keskustelua.

Miten suhtaudut teknologian kehitystä maalaileviin visioihin?

Tehdessäni väitöskirjaa 2000-luvun alussa puhuimme kavereiden kanssa siitä, miten dataa kerättiin ja tallennettiin paljon, mutta sitä ei hyödynnetty. Ajattelimme, että pian data-analyytikoita tarvitaan. Näin kävi: olen tyytyväinen, että nyt pääsen käyttämään osaamistani. Mutta yleensä en lähde itse visioimaan, olen pikemminkin jarruttelija. Suhtaudun karsaasti moniin tekoälyyn liittyviin ennustuksiin, kuten että se ottaa vallan ihmisiltä. Uskon, että ihmiset ajavat autoja vielä 20 vuoden kuluttua.

Mikä innosti sinua suuntautumaan tekniselle alalle?

Minulla oli eno, joka oli diplomi-insinööri. Hän oli suuri idolini, koska hänellä oli jänniä teknisiä vempaimia, joita hän näytti pienelle pojalle. Hän myös kujeili, väitti esim. että lentokoneet räpyttelevät siipiä talvipakkasella. Enon ansiosta tiesin pienestä asti, mikä on diplomi-insinööri, mutta ei uravalinta silti ollut lainkaan selvä edes vielä lukioaikana. Diplomi-insinööri ja sittemmin tekniikan tohtori minusta kuitenkin tuli. Vanhempani taas ovat opettajia, ja äiti joskus kielsi ryhtymästä ainakaan opettajaksi. No, yhdessä vaiheessa uraa minusta tuli yliopisto-opettaja, mitä en heti kehdannut äidille kertoa.

Vapaa-aikaasi kuuluu karttoja ja purkkeja, mitä teet niillä?

Olen karttafani, tykkään katsella karttoja. Osin se johtuu siitä, että olen harrastanut suunnistusta koko ikäni. Nykyään suunnistus on vaihtunut melkein kokonaan geokätköilyyn. Geokätköily on hassu harrastus, jossa aikuiset ihmiset etsivät muovipurkkeja metsästä, mutta kaikki syyt, jotka saavat meidät liikkumaan ulkona, ovat hyviä syitä. Minulle ulkona liikkumisessa täytyy tulla hiki, tapahtuipa se sitten juosten, pyörällä tai suksilla.

Pienet asiat tekevät sinulle onnen päivän, minkälaiset?

Onnen päiväni on poikkeama arjesta. Se voi olla matka tai vapaapäivä, kun aurinko paistaa – ei väliä, se on poikkeama.

Minkälaista menoa valitset Fonzitin jukeboksista?

Katsoin Onnen päivät -tv-sarjaa lapsena. Sen verran olen fiftari, että nahkarotsi ja bootsit löytyy, mutta ei moottoripyörää. Siihen tunnelmaan sopii Johnny B. Goode Chuck Berryn esittämänä. Kotona kuuntelen kuitenkin useammin 2000-luvun disco-poppia. Biisi, joka kolahti ilmestyessään 20 vuotta sitten oli tanskalaisen Infernal-yhtyeen From Paris to Berlin. Molemmissa kappaleissa on kova meno, vaikka ne ovat musiikin eri laidoilta.